Julkaistu

Vuosi 2018 jää mieleen erityisesti kuuman ja kuivan kesän vuoksi. Pohjavesitilanne oli runsaiden kevättulvien jälkeen vielä hyvä, mutta toukokuussa alkanut kuivuus tiputti nopeasti vesistöjen pintoja. Pitkittynyt kuivuus alkoi näkyä myös pohjavesien pinnankorkeuksissa, joita yhtiössä mitataan joka kuukausi. Tehtyjen mittausten mukaan yhtiön ottamoiden alueilla pohjavesien pinnat olivat loppuvuodesta n. 40-50 cm tavanomaista matalammalla. Ottamoilla veden vähenemistä ja siitä johtuvia vedenlaatuongelmia ei olla kuitenkaan vielä havaittu.

Saarijärven Vesihuollon liikevaihto oli tilikaudella 2018 n. 634 311 € ja tulos monen tappiollisen vuoden jälkeen voitollinen n. 42 700 €. Liikevaihdon kasvuun ja tuloksen parantumiseen vaikutti erityisesti kuivuus, jonka myötä saatiin tavanomaista enemmän liittyjiä ja sen myötä liittymämaksutuloja. Uusia vesiliittymiä solmittiin yhteensä 19 kpl.

Veden myynnissä kuivuus ei juurikaan näkynyt. Vettä myytiin yhteensä n. 346 000 m³, mikä oli n. 2,6 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Toimitusjohtaja Tuomo Vilkkilä mukaan yhtiön viime vuoden tulos oli tavoitteiden mukainen. Vesihuolto tavoittelee vuosittain nollatulosta, mutta liiketoiminnan täytyy kuitenkin olla kannattavaa. Lisäksi talouden pitää olla siten kunnossa, että tulorahoitus riittää vuoden aikana tehtäviin investointeihin.

Yhtiön investoinnit olivat edellisvuosien tasolla n. 100 000 eurossa. Suurimmat investoinnit liittyivät runkoverkon laajennus- ja saneeraustöihin. Lisäksi Syrjäharjun vedenottamolle hankittiin aurinkovoimala, jolla tuotetaan sähköä vedentuotannon tarpeisiin.

Tulevana syksynä yhtiössä saneerataan yksi vanhimmista ottamoista Voudinniemessä. Ottamon vanha kaivo korotetaan ja sen päälle tulee huoltorakennus. Lisäksi ottamon kaikki putkistot uusitaan ja asennetaan UV-desinfiointilaite.

Syrjäharjun aurinkovoimala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *